Kävin Lontoossa syyslomalla. Käytin aikani monipuolisesti hyväkseni, ostokset ja teatteria kahtena iltana.
Erityisesti minua "kolautti" Oopperan kummitus, The Phantom of the Opera. Esitys oli ulkoisesti upea lavasteineen, katosta putoavine kristallikruunuineen, pukuineen, valoineen ja teatterin erikoistehosteineen. Vanhahtavasta ympäristöstään huolimatta (kirjoitettu 1911) se on tänäänkin puhutteleva.
Kun mietin , mistä nuo "kummituksen" pahat teot lähtivät, en päässyt ajatuksesta, että katkeruudesta ja hyväksymisen kaipuusta. Katkeruuden aiheutti ajan ihmisten brutaali suhtautuminen erilaiseen, "kummitustahan" oli pidetty esillä häkissä ruumiinvammansa vuoksi. Sirkusnähtävyytenä, jota ihmiset tulivat katsomaan. Näyttelyesine pakeni ja tappoi vartijansa, paha josta seurasi uutta pahaa.
Tässä näkyy, että aika ei syö mestariteosta, vaan sen henki ja puhutteluvuus säilyvät ajankohtaisina, vaikka aikakaudet muuttuvat, kenties ikuisesti...
